sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Toko 24.2. Oulu


Ilmoitin Kirkan kolmanteen tokokokeeseen, joka oli viikko sitten 24.2.. Tarkoituksena oli lähteä korjaamaan edellisessä kokeessa sattuneita nollia reippaalla mielellä. Liikkeestä maahanmenossa Kirka kuitenkin teki juuri samalla tavalla kuin viimeksi, eli pysähtyi seisaalleen. Vilkaisin taakseni ja annoin toisen käskyn, mutta koira vain laskeutui pahoillaan olevan näköisenä, jääden jonkinlaiseen matalaan istuma-asentoon. Se ei ole oikein varma, mitä siltä haluan.

Mehän olimme alkaneet treenata liikkeestä seisomaan jääntiä sopivasti ensimmäisen ykköstuloksen jälkeen, mutta jätin sen sikseen viime kokeen ongelmien takia. Kirkalla on ilmeisesti turhan hyvä muisti, koska sillä on nyt epävarmuus siitä, mitä siltä oikeasti haluan tuossa liikkeessä, maahan vai seisomaan, kun koetilanteen jännitys painaa minulla päälle. Päätin kuitenkin, että tuo jäisi kokeen ainoaksi nollaksi ja nostatin vähän kierroksia seuraavien palkkausten aikana. Kokeista ei saa tulla ikävä tilanne, jossa oma jäykkyys ja jännitys laskee koiran itseluottamusta.

Sen lisäksi, että päivän tuomarilla oli hiukan tiukempi linja, otettiin pieniä äänimiinuksia, sillä sillä hetkellä halusin vain saada koiran luottamaan minuun ja itseensä. Katsotaan, korjailenko seuraavaksi ääniongelmaa jäljestä päin, mutta nyt saatiin ainakin fiiliksestä uudestaan kiinni ja kauko-ohjaus toimimaan. Näin valmiiksi liikkeen alkaessa Kirkan ilmeestä, että nyt tämä toimii. Luoksetulossa Kirka jäi jostain syystä seisomaan, joten tässä on sitten taas lisää treenattavaa. Harmittaa tosi paljon, kun ennen pomminvarmat liikkeet on saatu horjumaan oman epäjohdonmukaisuuden ja koejännityksen takia. Onneksi on olemassa kaveri, jolla on tarjota pumispesifejä neuvoja tokopulmiin, eli kiitos Senni! Tästä jatketaan vain eteenpäin.

Seuraavaksi laskemme kuitenkin painetta jättäytymällä tiiviin alkuvuoden jälkeen pienelle koe/kisatauolle. Maaliskuu oli joka tapauksessa tarkoitus pyhittää keväisten suunnitelmien aloittamiseen, ja treenata sillä välin myös (oma) henkinen kantti koekuntoon. Tulevista suunnitelmista pääsen toivottavasti kertomaan seuraavassa postauksessa.

Video tästäkin kokeesta löytyy Youtube-kanavaltamme.