keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Tromssa kv

Postausta Norjan reissusta en saanutkaan kirjoitettua valitettavasti aivan tuoreeltaan, sillä lähtöpäivän iltana kotipuolessa riehui ukkonen, joka särki nettiyhteydet. Ja reiluun viikkoon netti ei ole siis toiminut talossamme. Onneksi mies on näppärä tietotekniikankin kanssa. Nyt pääsen vihdoin päivittämään kuulumiset facebookin lisäksi tänne.

Perjantaina Nasta kävi virallisessa silmätarkastuksessa ja silmät ovat terveet!

Matka pohjoiseen alkoi varhain seuraavana aamuna suuntaamalla auton keula kohti Rovaniemeä, jossa seurueen yhdellä koiralla oli kehä. Rollossa vaihdoin toisen auton kyytiin, sillä matkan oli tarkoitus jatkua kahdella autolla siitä eteenpäin. Tilasyistä Nasta jäi tämän toisen porukan kyytiläiseksi, ja järjestely sujuikin todella hyvin. Meidän porukkaan kuului siis neljän henkilön lisäksi 7 erikokoista koiraa. Kilpisjärvellä mahduimme sopuisasti yhteen mökkiin, sillä osa koirista yöpyi autoissa. Kelien suhteen reissulla ei ollut auto-ongelmaa, sillä sää oli hyvin tyypillisesti viileä.

Kilpisjärvi.
Kuvan laatu on kärsinyt valitettavasti eri mobiililaitteiden välillä.

Aamulla matkaa oli jatkettavana vielä parin tunnin ajomatkan verran, ennen kuin saavuimme jylhien maisemien ympäröimään Tromssaan. Näyttelypaikka oli hieman sateen pehmentämä urheilukenttä, mutta tapahtuma oli järjestetty hyvin ja talkoolaiset olivat joustavia etenkin raha-asioissa. Heti parkkimaksun saimme maksaa euroilla. Korttimaksu onnistui lähes kaikkialla, ja siellä missä lukulaitetta ei ollut, mm. burgerikojulla, annettiin luottavaisesti eväs käteen, kerrottiin summa ja pyydettiin käymään viereisessä teltassa maksamassa annos.

Pumien vuoro kehässä koitti ja Kirka oli ainoana ERI:n saaneena uroksena paras uros ja valioitui Norjaan, jolloin myös pohjoismaiden valioon vaaditut arvot täyttyivät. Ja cacibin myötä samaten inttivalion vaatimukset! Kiireessä kävin vaihtamassa koiran Nastaan, joka häkistä tullessaan poukkoili narun nokassa villisti. Tämä oli taas tätä, kun en pystynyt varaamaan aikaa villikkoon keskittymiseen ja sen lämmittelyyn kehää varten. Liikkeet tulivat siis tutun iloiseen tapaan jalkoja nostellen, niin että tuomarikin naurahti. Mm. tämän vuoksi päivän tulos oli Nastalle EH. Arvostelussa mainittiin myös heikosta etukulmautumisesta sekä leveälle asettuneista korvista, joista en olisi välttämättä ollut ihan samaa mieltä. Mutta tosi asia on, että Nastalla olisi vielä kehittymistä. Jatkossa on järkevintä, että ilmoitan ainoastaan Nastan niihin näyttelyihin, joista olen sille jotain vailla, jotta ehditään tasata virrat ja mennä rauhassa kehään. Onneksi Tromssasta oli hakusessa juurikin Kirkalle havitellut saavutukset, joiden toteutumisen ohessa tunnelmaa ei ensimmäinen EH lannistanut. Kirka oli lopulta VSP!

Kehien jälkeen kävimme parkkipaikan takaisessa rannassa kävelyttämässä koiria ja ottamassa joitain kuvia. Jäimme vielä seuraamaan ryhmien 1 ja 5 ryhmäkilpailut, koska matkassamme oli kleinspitzien ROP narttu Walla. Ykkösryhmän voitti pumi ja kotimatkalla kuulimme pumin olleen lopulta myös BIS1! Pysähdyttävä oli tietysti ottamaan vuoristomaisemissa kuvia. Kotimatka sujui hyvin Norjasta kotiin saakka.