maanantai 4. toukokuuta 2015

Kirkan luonnetesti

Kävimme lauantaina 2.5. Rovaniemellä luonnetestaamassa Kirkan. Aika tuntui nyt oikealta kun koiralla on 3 vuotta mittarissa ja elämäntilanne sikseenkin rauhoittunut muutosten jälkeen ja koira oma itsensä. Testi meni pitkälle odotusten mukaisesti, vaikkakin Kirka otti enemmän ongelmaa sosialisoinnista kuin olisin odottanut. Pidättyväisyys näkyi testin alusta asti, mutta onneksi kuten toivoin, Kirka selvisi tuomarien aiheuttamista paineista (hyökkäykset) hyvin, eivätkä järkytykset vaikuttaneet sen muuhun käytökseen testissä. Joten muuta vikaa koiran päästä ei suuremmin löydy, kuin varautuneisuus. Hyvin kesti ja palautui itselleen vaikeista paikoista. Lopun pisteiden läpikäynti on hyvinkin pitkälle Kirkan kuuloista.

Video kannattaa katsoa isompana klikkaamalla koko näytölle, tai katsoa suoraan youtubesta. 
Tuomareina olivat Jari Keinänen ja Maarit Salla.




Kirkan pisteet luonnetestistä:

Toimintakyky +1b
Terävyys +1a
Puolustushalu +1
Taisteluhalu +2b
Hermorakenne +1a
Temperamentti +2
Kovuus +1
Luoksepäästävyys +2b
Laukauspelottomuus +++

Yht. 140 p ja laukausvarma