torstai 26. maaliskuuta 2015

Kehäkettu 2014


Minulle vahvistettiin sähköpostitse jokin aika sitten tieto, että Kirka on voittanut Pumit ry:n Vuoden Näyttelyuros -kisan. Tiedon myötä tulin kelanneeksi takaperin menneen näyttelyvuoden ja sen saavutukset. Pieni ylistys pumipojasta ei mielestäni ole pahitteeksi.





 Unohtunut on myös mainita saavutetusta "menestyksestä" agilitynkin saralla 28.2., kun kävimme edellisiltana mukaan kutsuttuina korkkaamassa vuoden ensimmäiset (muttei toivottavasti viimeiset) agiepikset. Koska Kirka ei ole treenannut aksaa kuukausiin, päätin etukäteen, että mennään vain möllirata, putkia ja hyppyjä. Saatiin radalta kertasuorituksella nolla, johon päivä oli erinomaista päättää meidän osalta. Kisaavien rata oli helpohkon ja mielenkiintoisen näköinen, mutta en halunnut kiusata koiraa kun sillä ei ole alla tarvittavaa treeniä, eikä ohjaajalla kuntoa/nopeutta. Mölliradaltakin ansaittiin lisäsekunteja kun en pysynyt koiran perässä, ja se jäi pyörimään turhaan parissa kohtaa. Kirkan on silti nopea, ja aika riitti kolmospallille.