keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Ensimmäinen kasvatti maailmalle

Tänään lähti ensimmäinen pentu omaan kotiinsa, nimittäin Ansa, Kasevan Aihetta Iloon. Ansa pääsi aivan mahtavaan kotiin Oulunsaloon ja saa vakiokamuikseen pumitytöt Konnan ja Sylvin. Haikein mielin päästin käpälistäni ensimmäisen pennun. Seuraavat pennut lähtevät perjantaina ja viikonloppuna. Sen jälkeen meille jää enää vain pari "ylimääräistä" pentua minun ja Minnan pentujen lisäksi. Ne lähtevät omiin koteihinsa parin viikon päästä.




Ansan saavuttua uuteen kotiinsa, sain viestiä, että pentu oli pihasta päästyään nukkunut koko automatkan ja kotona alkoi heti tutkia paikkoja ja leikkiä pallolla. Reipas tyttö, olen niin ylpeä!