perjantai 22. marraskuuta 2013

J K L K V

Messaria odotellessa käytiin viime sunnuntaina pyörähtämässä Jyväskylän KV näyttelyssä. Reissasin sinne ja takaisin kimppakyydillä, jossa oli mukana saksanpaimen-, afgaani- ja shelttikasvattajat. Puheenaiheita siis riitti, vaikka kukaan meistä ei tuntenut toisiaan etukäteen! :D

Hyppäsin kyytiin erittäin tuulisesta Oulusta kello neljän aikoihin aamuyöstä, ja matka olikin aikamoinen. Tuona sunnuntainahan oli älytön myrskytuuli, joka valui etelämmäs siinä meidän mukanamme. Vaikka olimme liikenteessä pakettiautolla, jossa oli perässä vielä koirakärry, tuuli nakkeli autoa miten sattuu. Välillä katuvalot pimenivät ja ohitimme kokonaisia pimenneitä kyliä matkalla. Puut tien varsilla huojuivat uhkaavasti ja niinhän meidän eteen sattui sitten myös tielle kaatunut kuusi. Puu oli puoliksi meidän ajokaistalla, eikä sitä tahtonut pimeässä huomata ajoissa. Onneksi terävä kuskimme ehti viime hetkellä väistää, kun vastaan tuli samaan aikaan myös auto. Pikkasen havina kävi auton kylkeen, mutta ei onneksi osuttu runkoon.

Tämän erityisen jännän matkan jälkeen saavuttiin lopulta päivän valjetessa vähän ennen yhdeksää näyttelypaikalle Jyväskylään, jossa tuuli myös aivan älyttömänä. Purkaessamme koiria ja kamoja autosta tuuli meinasi napata matkaan kaiken, mistä ei pitänyt kiinni (onneksi ei sentään koiria). Sisälle päästyäni leiriydyin pumikehän nurkalle ja istahdin tuolilleni. Pumithan oli kehässä vasta pitkällä iltapäivän puolella, mutta muiden kyytiläisten koirilla alkoi kehä jo heti aamusta, joten sain sitten odotella koko päivän siellä ja tutustua tuomarin työskentelyyn kehän laidalta. Mattilan Paavo oli kehän tuomari ja heti alusta huomasin, että hän liikuttaa koiria paljon. Tarkka silmä myös löytyi, ei nimittäin jakanut roppia läheskään kaikille rotunsa ainoille edustajille. Arvosanaa tuli T:stä ERI:in, joten tiesin odottaa ehkä ylläriä meidänkin kohdalla.

Onneksi mulla oli seurana Senni, joka tuli paikan päälle ihan meitä varten (ainakin melkein). :) Pääsin myös pitkästä aikaa porisemaan Kirkan kasvattajan kanssa ja jututtamaan myös ihanaa velipoika Vilkkua. Muitakin tuttuja tietysti näkyi. Kirka oli ensin vähän varuillaan, kun meidän viereen oli leiriytynyt kuutisentoista kovaäänistä briardia. Kun briardit pääsivät kehästä ja pakkasivat kamansa, aloin kierrellä Kirkan ja Sennin kanssa pitkin halleja, ja Kirka siinä huomattavasti reipastuikin.

Kehään mennessä oltiin tosi hienona ja ensimmäistä kertaa taisin seisottaa Kirkaa itse seisaallaan. Velipoika oli tietysti samassa luokassa ja tuomari pamautti sitä H:lla. Nielaisin viedessäni Kirkaa pöytään, mutta se seisoi älyttömän hyvin, ei enää mitään letkuilua tuomarin hyppysissä, ja häntäkin pysyi kiepillä. Tässä ollaan kyllä niin edistytty. Juostiin kehää moneen otteeseen ja Kirka nyt vähän laahasi perässä (kuten viimeksikin S-joella), mutta oli reipas kyllä muuten.

Nyt tulee selityksiä: :D Kun seisottiin tuomarin pöydän edessä, tuomari heitteli ruusuketta ylös alas ja äänteli koittaen saada Kirkan ilmeen esiin. Yllätykseksi Kirka jopa nosti korvat niskasta, mutta piti niitä vähän lupallaan sivuilla. Eihän se ole hirveän innokas koskaan kehässä ilmeilemään (kuten taas viimeksi huomautettiin). Mattila antoi Kirkalle ERI:n ilman SA:ta, "huonon korvien kiinnityksen" ja ei-reippauden takia.

Jyväskylä KV 17.11. - Paavo Mattila
 

Hyvin rakentunut uros, jolla hyvät mittasuhteet. Hyvä pää. Korvien kiinnitys voisi olla hieman korkeammalla. Sopusuhtainen runko. Hyvä ylälinja. Hyvät raajat. Karva voisi olla hiukan karheampaa. Hyvä hännän kiinnitys. Voisi esiintyä hieman reippaammin. Liikkuu hyvin.
NUO ERI, NUK


Pumeja oli ilmoitettu 6, joista paikalla 5, joten oli äkkiä ohi. Hirveän kauaa ei ehditty siinä sitten enää pyöriä, mitä nyt Sennin kanssa käytiin ostelemassa kotiinviemisiä. Sitten piti lähteä, kun kotimatka oli niin pitkä. Eräs kyytiläinen oli nimittäin Leviltä asti. :P Matka takaisin sujui onneksi paremmin, vaikka huoltsikoiden kassat oli sekaisin sähkökatkoista ja oli vaikea saada eväät maksettua. Onneksi päästiin lopulta kotiin ja nukkumaan. Kuvia tulee ehkä myöhemmin, jos Senni sai onnistuneita otoksia. :)